Tapahtumat
Kaupunki_kuva_Web-500x450.jpg

Osallisuus vahvistaa hyvinvointia ja lisää turvallisuutta

7.2.2018 13:51

PROMEQ-konsortion johtaja Marja Vaarama on mukana Suomen Akatemian Rakkaudesta tieteeseen -päivässä Finlandia-talolla ystävänpäivänä 14.2. Hänen alustuksensa käsittelee sitä, miten yhteiskunnan hyvä sosiaalinen laatu valtaistaa ja osallistaa, luo yhteenkuuluvuutta ja lisää turvallisuutta.

Sosiaalisesti laadukkaassa yhteiskunnassa kaikki osallistuvat työhön, yhteiskunnalliseen toimintaan ja päätöksentekoon. Jos ihminen ei pääse osalliseksi hyvinvoinnista, jos hän syrjäytyy tai kokee itsensä voimattomaksi, luottamus yhteiskuntaan horjuu.

Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuma kokoaa yhteen tutkijat, päättäjät ja tutkitusta tiedosta kiinnostuneet kansalaiset. Tapahtumassa strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamat hankkeet esittelevät tutkimustuloksiaan ja toimintaansa. Tutkijat ja päättäjät kohtaavat ratkaisuriihissä, joissa myös yleisöllä on mahdollista osallistua keskusteluun. Professori Marja Vaarama osallistuu ratkaisuriiheen, jonka aiheena on eriarvoistuminen ja osattomuus turvallisuusuhkana. Ratkaisuriihiä on mahdollista seurata myös suorana nettilähetyksenä.

PROMEQ-hanke esittäytyy myös tapahtuman julistealueella. Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuman järjestävä Suomen akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittäviä tutkimushankkeita. Tutkimuksen avulla etsitään konkreettisia ratkaisuja monitieteistä otetta vaativiin haasteisiin. Tärkeää on jatkuva yhteistyö tiedontuottajien ja -hyödyntäjien välillä.

Täältä löydät tapahtuman verkkosivut ja linkit nettilähetyksiin