Uutiset
cropattu mikonluento.jpg
Juhlaluento kiinnosti niin opiskelijoita kuin tutkijoita. Kuva (c) Ainoriitta Pöllänen

Ansioituneen tutkijan jäähyväisluento

10.1.2019 13:00

Pitkäaikaistyöttömien hyvinvointia tutkivan PROMEQ-osahankkeen vetäjä, Jyväskylän yliopiston sosiaalityön professori Mikko Mäntysaari on jäämässä eläkkeelle. Jäähyväisluennollaan hän ​käsitteli työttömyyttä.

”Vaikka työttömyys on viime aikoina ollut voimakkaassa laskussa, on erityisesti pitkäaikaistyöttömyys edelleen merkittävä ongelma. Työttömyys on merkittävä riski ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Tästä on olemassa erittäin selkeää näyttöä sekä kansainvälisestä että myös kotimaisesta tutkimuksesta. Erityisen haitallista työttömyys on pitkittyessään”, Mäntysaari totesi.

Vuonna 2020 voimaan astuvaksi kaavailtu kasvupalvelu-uudistus toisi mukaan TE-keskusten lakkauttamisen ja yksityisen työnvälityksen aseman korostumisen. Samalla myös pitkäaikaistyöttömille suunnattu työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu eli TYP-palvelu loppuisi. Vastaavien palvelujen järjestämisvastuu siirtyisi maakunnille, mutta lakiesitys jättää järjestämistä koskevat ratkaisut maakuntien harkintaan.

”Käynnissä olevassa PROMEQ-tutkimushankkeessa olemme tutkineet työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun vaikutuksia pitkäaikaistyöttömien hyvinvointiin. Tuloksemme osoittavat, että TYP-palveluiden käytöstä on pitkäaikaistyöttömille apua, eli palvelu toimii. Monialaiset yhteispalvelut ovat osoittautuneet myös kustannusvaikuttavuudeltaan kannattaviksi.”

”Pitkäaikaistyöttömille suunnattuja palveluja ei tule vähentää”, Mäntysaari tähdensi.

Päättäjien lisäksi Mikko Mäntysaarella oli viesti sosiaalityön tutkijoille.

"On hämmentävää, miten vähän sosiaalityössä on viime vuosina pohdittu työttömyyttä. Työttömyyttä pitäisi tutkia enemmän, mutta ennen kaikkea pitäisi tutkia keinoja, joilla ihmiset saadaan pois pitkäaikaistyöttömyyden loukusta. Eli pitäisi tutkia aikuissosiaalityön interventioita. Tutkimusta pitäisi tehdä sellaisilla menetelmillä, että päätöksentekijät vakuuttuisivat."

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK